FUGA-9405 Cantores Minores Helsingin tuomiokirkon poikakuoro - The Choir of Boys and Young Men of Helsinki Cathedral Johtaja/Conductor Hannu Norjanen Recorded 6–9/2014 Roihuvuori Church, Helsinki Recording, digital editing and mastering Mika Koivusalo Artistic producers Timo Pihkanen and Mika Koivusalo Cover design: Saariaho Järvenpää |
1. Singet dem Herrn ein neues Lied (Op. 12, nr. 1) Hugo Distler (1908-1942) 2. Magnificat Arvo Pärt (*1935) Suomalainen rukouskirja 3. Tuo’os mettä kielelläsi 4. Saunarukous 5. Taivahan ilohon Einojuhani Rautavaara (*1928) 6. Credo Einojuhani Rautavaara (*1928) 7. Puhukaa keskenänne psalmeilla Sulo Salonen (1899-1976) 8. CCCX Jaakko Mäntyjärvi (*1963) Missa a cappella 9. Kyrie 10. Gloria 11. Credo 12. Sanctus 13. Agnus Dei Joonas Kokkonen (1921-1996) TOTAL TIME 48:21 |
Tällä levyllä kuullaan 1900-luvun säveltäjien näkemyksiä läntisten kirkkojen ikivanhoista liturgisista teksteistä. Yhteisinä tekijöinä levyn teoksille voisi nähdä pelkistämisen, keinovarojen taloudellisen käytön ja tiiviin muodon hallinnan. Yhteistä on myös tietyllä tapaa taaksepäin katsominen ts. menneisyydestä ammentaminen esim. sävelmälainojen, rakenteellisten ratkaisujen tai harmoniapohjan osalta.
Tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt virolainen Arvo Pärt (s. 1935) tunnetaan laajoista hengellisistä teoksistaan, joiden tekstuuri on pelkistetty niin äärimmilleen, että niissä aika tuntuu pysähtyvän. Kolmisointupohjaiset mutta kirpeillä dissonansseilla ryyditetyt kudokset luovat jännitteitä pysähtyneisyyden ja jatkuvan muutoksen välille. Magnificat (1989) on tästä edustava esimerkki. Musiikki kulkee pitkään vain kahden tai kolmen äänen varassa, ja kun koko kuoro lopulta pääsee ääneen, saa purkaus lähes räjähtävän voiman.
Hugo Distler (1908–1942) oli saksalainen säveltäjä, jolla oli näkemyksellinen ote kirkkomusiikin uudistamiseen toisaalta pelkistämällä tyyliään uusklassismin hengessä mutta toisaalta hakemalla innoitusta barokkimusiikista; häntä onkin kuvailtu ’uusbarokkisäveltäjäksi’. Epäonnekseen Distler joutui työskentelemään natsi-Saksassa, missä uudistuksia taiteen alalla ei katsottu hyvällä. Sisäisten ja ulkoisten paineiden ristiveto sai hänet lopulta päätymään itsemurhaan. Singet dem Herrn ein neues Lied op. 12/1 (’Laulakaa Herralle uusi laulu’, 1934) on Distlerin tunnetuimpia teoksia ja sisältyy laajempaan kokoelmaan Geistliche Chormusik (’Hengellistä kuoromusiikkia’). Sen kolmessa taitteessa voi kuulla vaikutteita gregoriaanisesta kirkkolaulusta, barokin polyfoniasta ja ornamentoinnista sekä uusklassismille tyypillisistä kvarttipohjaisista harmonioista.
Einojuhani Rautavaara (s. 1928–2016) on Suomen tunnetuimpia säveltäjiä, jonka runsas tuotanto kattaa jokseenkin kaikki vakavan musiikin alueet. Hänen laaja kuorotuotantonsa on suomalaisille kuoroille tuttu ja sisältää useita lajinsa klassikkoja. Suomalainen rukouskirja (1952) on hänen varhaisimpia kuoroteoksiaan; hän lähetti tämän lyhyen kolmiosaisen teoksen Sulasolin sävellyskilpailuun opiskeluaikanaan vuonna 1952, ja vaikka yksi osa siitä katsottiin palkinnon arvoiseksi, teos jäi nuottipinoon kaapin pohjalle unohduksiin, kunnes se vuonna 2013 tuli uudelleen päivänvaloon ja julkaistiin. Teos edustaa Rautavaaran varhaiskauden uusklassista tyyliä runsaine rinnakkaiskvintteineen ja lisäsekunteineen, ja sen kansanrunoudesta peräisin oleva teksti ennakoi Rautavaaran myöhempää syvää kiinnostusta kansanperinteeseen kuoroteoksissaan ja oopperoissaan 1970- ja 1980-luvuilla.
Rautavaara sävelsi uskontunnustuksen tekstin teoksessaan Credo jo vuonna 1973 osin harjoitusmielessä; hän valitsi tekstin nimenomaan siksi, että pitkänä ja luettelomaisena se asetti haasteita sävellyksen muodon hallinnalle. Vuonna 2011 Rautavaara uudisti Credon osaksi Missa a cappella –teostaan, mutta teosta esitetään edelleen erillisenäkin sen alkuperäisessä muodossa – muun muassa tällä levyllä. Credo perustuu yhteen ainoaan ydinmotiiviin, jota käsitellään ääritaitteissa energisesti ja epäsäännöllisin rytmein ja rauhallisemmassa keskitaitteessa (’Et incarnatus’) eteerisesti ja lähes pysähtyneesti. Rinnakkaisten kvarttien käyttö luo arkaaista tunnelmaa avaustaitteeseen, kun taas keskitaitteen rauhallisessa kolmijakoisessa poljennossa voi kuulla kaikuja barokin ajan sarabande-hovitanssista.
Sulo Salonen (1899–1976) oli suomalainen kirkkomuusikko ja säveltäjä, jonka tuotantoon kuuluu lukuisia urku- ja kuorosävellyksiä. Häntä pidetään eräänä merkittävimmistä suomalaisista kirkkomusiikin säveltäjistä. Salosen tuotantoon sisältyy runsaasti liturgista käyttömusiikkia, josta Puhukaa keskenänne psalmeilla on tunnettu esimerkki.
Joonas Kokkonen (1921–1996) oli taloudellisuuden mestari, joka saattoi kehitellä laajankin teoksen yksinkertaisesta motiivista. Valtaosa hänen tuotannostaan on orkesterimusiikkia, joskin hänen tunnetuin teoksensa lienee ooppera Viimeiset kiusaukset (1975). Kokkonen sävelsi vain muutamia kuoroteoksia, mutta ne kuuluvat suomalaisen kuoromusiikin parhaimmistoon. Missa a cappella (1963) on lyhyehkö ja tiivis messusävellys kuusiääniselle kuorolle Kokkosen keskeistyylissä, jossa soivaa kolmisointupohjaista pintatasoa ohjaa 12-säveltekniikkaan pohjautuva rakenne. Liikkuvammat osat (Gloria, Credo) ovat materiaaliltaan ja rakenteeltaan selkeimpiä, kun taas hitaammissa osissa (Kyrie, Sanctus) kuullaan paikoin monimutkaisempia harmonioita. Kokkosen sävelkieli oli poikkeuksellisen yhtenäistä koko hänen uransa ajan, ja hän työsti samoja motiiveja ja harmonioita yhä uudelleen; niinpä tässä messussa voi kuulla paitsi kaikuja samoihin aikoihin syntyneestä kuoroteoksesta Laudatio Domini myös etiäisiä Viimeisistä kiusauksista.
Jaakko Mäntyjärvi (s. 1963) on huomattavimpia suomalaisia kuorosäveltäjiä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu niin kirkollista kuin maallista musiikkia. CCCX (2000) on myös erillisteoksena julkaistu viimeinen osa koraalidraamasta SALVAT 1701 (2001). Siinä virsisävelmä (nykyisen virsikirjan no. 310, mistä tulee teoksen nimi) kulkee muuttumattomana erilaisten harmonisten ympäristöjen kautta päätyäkseen lopulta yksittäisten äänten kaikuvaan huminaan.
© 2015 Jaakko Mäntyjärvi
Tänä vuonna 80 vuotta täyttänyt virolainen Arvo Pärt (s. 1935) tunnetaan laajoista hengellisistä teoksistaan, joiden tekstuuri on pelkistetty niin äärimmilleen, että niissä aika tuntuu pysähtyvän. Kolmisointupohjaiset mutta kirpeillä dissonansseilla ryyditetyt kudokset luovat jännitteitä pysähtyneisyyden ja jatkuvan muutoksen välille. Magnificat (1989) on tästä edustava esimerkki. Musiikki kulkee pitkään vain kahden tai kolmen äänen varassa, ja kun koko kuoro lopulta pääsee ääneen, saa purkaus lähes räjähtävän voiman.
Hugo Distler (1908–1942) oli saksalainen säveltäjä, jolla oli näkemyksellinen ote kirkkomusiikin uudistamiseen toisaalta pelkistämällä tyyliään uusklassismin hengessä mutta toisaalta hakemalla innoitusta barokkimusiikista; häntä onkin kuvailtu ’uusbarokkisäveltäjäksi’. Epäonnekseen Distler joutui työskentelemään natsi-Saksassa, missä uudistuksia taiteen alalla ei katsottu hyvällä. Sisäisten ja ulkoisten paineiden ristiveto sai hänet lopulta päätymään itsemurhaan. Singet dem Herrn ein neues Lied op. 12/1 (’Laulakaa Herralle uusi laulu’, 1934) on Distlerin tunnetuimpia teoksia ja sisältyy laajempaan kokoelmaan Geistliche Chormusik (’Hengellistä kuoromusiikkia’). Sen kolmessa taitteessa voi kuulla vaikutteita gregoriaanisesta kirkkolaulusta, barokin polyfoniasta ja ornamentoinnista sekä uusklassismille tyypillisistä kvarttipohjaisista harmonioista.
Einojuhani Rautavaara (s. 1928–2016) on Suomen tunnetuimpia säveltäjiä, jonka runsas tuotanto kattaa jokseenkin kaikki vakavan musiikin alueet. Hänen laaja kuorotuotantonsa on suomalaisille kuoroille tuttu ja sisältää useita lajinsa klassikkoja. Suomalainen rukouskirja (1952) on hänen varhaisimpia kuoroteoksiaan; hän lähetti tämän lyhyen kolmiosaisen teoksen Sulasolin sävellyskilpailuun opiskeluaikanaan vuonna 1952, ja vaikka yksi osa siitä katsottiin palkinnon arvoiseksi, teos jäi nuottipinoon kaapin pohjalle unohduksiin, kunnes se vuonna 2013 tuli uudelleen päivänvaloon ja julkaistiin. Teos edustaa Rautavaaran varhaiskauden uusklassista tyyliä runsaine rinnakkaiskvintteineen ja lisäsekunteineen, ja sen kansanrunoudesta peräisin oleva teksti ennakoi Rautavaaran myöhempää syvää kiinnostusta kansanperinteeseen kuoroteoksissaan ja oopperoissaan 1970- ja 1980-luvuilla.
Rautavaara sävelsi uskontunnustuksen tekstin teoksessaan Credo jo vuonna 1973 osin harjoitusmielessä; hän valitsi tekstin nimenomaan siksi, että pitkänä ja luettelomaisena se asetti haasteita sävellyksen muodon hallinnalle. Vuonna 2011 Rautavaara uudisti Credon osaksi Missa a cappella –teostaan, mutta teosta esitetään edelleen erillisenäkin sen alkuperäisessä muodossa – muun muassa tällä levyllä. Credo perustuu yhteen ainoaan ydinmotiiviin, jota käsitellään ääritaitteissa energisesti ja epäsäännöllisin rytmein ja rauhallisemmassa keskitaitteessa (’Et incarnatus’) eteerisesti ja lähes pysähtyneesti. Rinnakkaisten kvarttien käyttö luo arkaaista tunnelmaa avaustaitteeseen, kun taas keskitaitteen rauhallisessa kolmijakoisessa poljennossa voi kuulla kaikuja barokin ajan sarabande-hovitanssista.
Sulo Salonen (1899–1976) oli suomalainen kirkkomuusikko ja säveltäjä, jonka tuotantoon kuuluu lukuisia urku- ja kuorosävellyksiä. Häntä pidetään eräänä merkittävimmistä suomalaisista kirkkomusiikin säveltäjistä. Salosen tuotantoon sisältyy runsaasti liturgista käyttömusiikkia, josta Puhukaa keskenänne psalmeilla on tunnettu esimerkki.
Joonas Kokkonen (1921–1996) oli taloudellisuuden mestari, joka saattoi kehitellä laajankin teoksen yksinkertaisesta motiivista. Valtaosa hänen tuotannostaan on orkesterimusiikkia, joskin hänen tunnetuin teoksensa lienee ooppera Viimeiset kiusaukset (1975). Kokkonen sävelsi vain muutamia kuoroteoksia, mutta ne kuuluvat suomalaisen kuoromusiikin parhaimmistoon. Missa a cappella (1963) on lyhyehkö ja tiivis messusävellys kuusiääniselle kuorolle Kokkosen keskeistyylissä, jossa soivaa kolmisointupohjaista pintatasoa ohjaa 12-säveltekniikkaan pohjautuva rakenne. Liikkuvammat osat (Gloria, Credo) ovat materiaaliltaan ja rakenteeltaan selkeimpiä, kun taas hitaammissa osissa (Kyrie, Sanctus) kuullaan paikoin monimutkaisempia harmonioita. Kokkosen sävelkieli oli poikkeuksellisen yhtenäistä koko hänen uransa ajan, ja hän työsti samoja motiiveja ja harmonioita yhä uudelleen; niinpä tässä messussa voi kuulla paitsi kaikuja samoihin aikoihin syntyneestä kuoroteoksesta Laudatio Domini myös etiäisiä Viimeisistä kiusauksista.
Jaakko Mäntyjärvi (s. 1963) on huomattavimpia suomalaisia kuorosäveltäjiä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu niin kirkollista kuin maallista musiikkia. CCCX (2000) on myös erillisteoksena julkaistu viimeinen osa koraalidraamasta SALVAT 1701 (2001). Siinä virsisävelmä (nykyisen virsikirjan no. 310, mistä tulee teoksen nimi) kulkee muuttumattomana erilaisten harmonisten ympäristöjen kautta päätyäkseen lopulta yksittäisten äänten kaikuvaan huminaan.
© 2015 Jaakko Mäntyjärvi