image description

Helsingin Tuomiokirkon poikakuoro
Taiteellinen johtaja Hannu Norjanen

TULOSSA


Kesäkonsertti

TEISKON
KIRKOSSA

ti 4.8.2015
klo 19

Ohjelma 15 e ovelta
(ennakkoon 10 e)

LISÄTIEDOT!


ILMOITTAUDU MUSKARIIN

SYKSYKSI 2015


PÄÄSYKOE KUOROON

25. ja 29.8.2015


'Pieniä kanttoreita - suurta musiikkia'

60-vuotishistoriikki julkaistu!

TILAA TÄSTÄ !


 
 

Vuonna 1952 pastori Tarmo Nuotio perusti kirkkoherra Aapo Santavuoren pyynnöstä poikakuoron Helsingin Suurkirkkoon. Kuoron ensimmäiseksi johtajaksi kiinnitettiin amerikansuomalainen Ruth-Esther Hillilä. Jo äitienpäivänä 1953 kuoro esiintyi julkisesti ja pian laulajien lukumäärä nousi kolmeenkymmeneen.

Nyt, 62 vuotta myöhemmin, Cantores Minores –poikakuorossa ja –musiikkiopistossa laulaa ja opiskelee vuosittain lähes 500 4-25-vuotiasta poikaa ja nuorta miestä. Kaikkiaan kuorossa on laulanut yli 3000 poikaa, joista moni on löytänyt itselleen ammatin musiikin parista ja mikä tärkeämpää, saanut elinikäisen harrastuksen sekä laajan kaveriverkoston.

Vuoden 2005 alusta kuoron taiteellisena johtajana ja opiston rehtorina on toiminut kapellimestari Hannu Norjanen, joka itsekin lauloi kuorossa vuosina 1974-80.

Tutustu kuoron ohjelmaan Konserttikalenteri-sivulla!

Cantores Minores-kuoron viralliset Facebook -sivut

Cantores Minores-kuoron virallinen YouTube -sivu

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio
Cantores Minores -kuoron koko toiminnan pysyvät suojelijat